Dynasty tietopalvelu Haku RSS SASKY koulutuskuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymäkokous
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 26



Yhtymähallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2022

187/00.03.00/2023

   

 

Tarkastuslautakunta 14.04.2023 § 13

Lisätietoja antaa Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Henry Träff

Päätös Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2022 arviointikertomusta. Valmistelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2022 arviointikertomusta.

Esittelijä Puheenjohtaja Henry Träff

Perustelut Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 Sihteeri toimittaa luonnoksen arviointikertomuksesta tarkastuslautakunnan jäsenille sähköpostilla ennen kokousta.

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Tarkastuslautakunta 04.05.2023 § 20

Lisätietoja antaa Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Henry Träff

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi vuoden 2022 arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksen yhtymäkokoukselle. Tarkastuslautakunta esittää yhtymäkokoukselle, että se pyytää kuntayhtymän hallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta valmistelee ja allekirjoittaa vuoden 2022 arviointikertomuksen.

Esittelijä Puheenjohtaja Henry Träff

Perustelut Arviointikertomus on liitteenä.

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Yhtymäkokous 15.06.2023 § 8

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja Anja Kakkuri

Lisätietoja antaa Hallinto- ja talousjohtaja Anja Kakkuri, puh. 044 728 9174, anja.kakkuri@sasky.fi

Päätös Hyväksyttiin.

Päätösehdotus Yhtymäkokous pyytää yhtymähallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin.

Perustelut Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 on liitteenä.

Tiedoksi Yhtymähallitus

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Yhtymähallitus 24.08.2023 § 90

Valmistelija Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, ammatillisen koulutuksen johtaja Anna-Leena Kivipuro, yleissivistävän koulutuksen johtaja Pekka Simberg sekä hallinto- ja talousjohtaja Anja Kakkuri

Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi

Päätös Hyväksyttiin.

Päätösehdotus Yhtymähallitus keskustelee ja antaa linjauksia yhtymäkokoukselle esitettävän vastineen sisällöstä.

Esittelijä Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti

Perustelut Liitteenä arviointikertomus vuodelta 2022 sekä oheismateriaalina alustavaa selvitystä yhtymähallituksen vastineeseen vuoden 2022 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin.

Tiedoksi Ammatillisen koulutuksen johtaja, yleissivistävän koulutuksen johtaja, hallinto- ja talousjohtaja

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Yhtymähallitus 21.09.2023 § 115

Valmistelija Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, ammatillisen koulutuksen johtaja Anna-Leena Kivipuro, yleissivistävän koulutuksen johtaja Pekka Simberg sekä hallinto- ja talousjohtaja

Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi

Päätös Hyväksyttiin.

Päätösehdotus Yhtymähallitus esittää yhtymäkokoukselle liitteenä olevan vastineen.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Esittelijä Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti

Perustelut Liitteenä arviointikertomus vuodelta 2022 sekä yhtymähallituksen vastine vuoden 2022 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin.

Tiedoksi Ammatillisen koulutuksen johtaja, hallinto- ja talousjohtaja, yleissivistävän koulutuksen johtaja

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Yhtymäkokous 23.11.2023 § 26

Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi

Päätös Hyväksyttiin.

Päätösehdotus Yhtymähallitus esittää yhtymäkokoukselle liitteenä olevan vastineen.

Perustelut Liitteenä on tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 ja yhtymähallituksen vastine arviointikertomukseen.

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto