Dynasty tietopalvelu
SASKY koulutuskuntayhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 18.09.2025/Pykälä 136


Sasky Voionmaan kansanopistoa koskevien yhteistoimintaneuvottelujen päättäminen

440/01.00.03/2025

   

 

Yhtymähallitus 28.08.2025 § 121

Valmistelija Kuntayhtymäjohtaja , yleissivistävän koulutuksen johtaja Pekka Simberg, vt. rehtori, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Ville Koppanen, hallintojohtaja Jukka Tapiola?ja henkilöstöpäällikkö Sanni Romo

Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi

Päätös Hyväksyttiin.

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää:

- käynnistää Sasky Voionmaan kansanopiston henkilöstöä koskevat yhteistoimintalain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut

- valtuuttaa kuntayhtymäjohtajan antamaan kirjallisen neuvotteluesityksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi sekä toimimaan yhteistoimintaneuvotteluiden pääneuvottelijana

- nimetä työnantajan edustajat yhteistoimintaneuvotteluihin kuntayhtymäjohtajan lisäksi seuraavasti: yleissivistävän koulutuksen johtaja, vt. rehtori, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus, hallintojohtaja sekä henkilöstöpäällikkö. Lisäksi neuvotteluihin voidaan tarvittaessa kutsua muita työnantajaedustajia asiantuntijoiksi.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Esittelijä Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti

Perustelut Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä Voionmaan koulutuskeskuksen sekä Kiljavan opiston ammatillisen koulutuksen toiminta siirtyi SASKY koulutuskuntayhtymälle 1.1.2025 liikkeen luovutuksella. Kiljavan opiston ammatillisen koulutuksen toiminta on sulautettu osaksi ammatillisen koulutuksen tulosaluetta. Voionmaan koulutuskeskuksen toiminta on siirtynyt yleissivistävän koulutuksen tulosalueelle Sasky Voionmaan kansanopisto -tulosyksiköksi. Sasky Voionmaan kansanopisto järjestää koulutusta tällä hetkellä vuokratiloissa Tampereen yliopiston Keskustakampuksella. Voionmaan kansanopisto on yleissivistävää vapaata sivistystyötä tarjoava oppilaitos, jossa järjestetään seuraavia kansanopistolinjoja: Elokuva- ja TV-koulutus, kasvatustieteen linja, monimediatoimittajakoulutus, näyttelijä- ja ohjaajalinja, psykologian linja, psykologian jatkolinja, valokuvauskoulutus sekä rap-musiikkilinja. Lisäksi monimuotokoulutuksena järjestetään käsikirjoituskoulutusta.

Sasky Voionmaan kansanopiston opintolinjojen hakijamäärä 

Sasky Voionmaan kansanopiston opintolinjojen hakijamäärät ja hyväksytyt opiskelijamäärät lukuvuodelle 2025-2026 ovat olleet vähäiset, ja pudonneet merkittävästi lukuvuoden 2024-2025 tilanteesta. Alla on esitetty lukuvuonna 2024-2025 päättötodistusten saaneiden opiskelijoiden määrät, ja lukuvuodelle 2025-2026 hyväksyttyjen opiskelijoiden määrät (21.8.2025).

Opintolinja

Lukuvuosi

2024-2025

Lukuvuosi

2025-2026

Muutos

Elokuva- ja tv-koulutus

25

8

-17

Kasvatustieteen linja

0

2

+2

Käsikirjoittajakoulutus

12

8

-4

Monimediatoimittajakoulutus

7

2

-5

Näyttelijä- ja ohjaajalinja

17

7

-10

Psykologian peruslinja

11

6

-5

Psykologian jatkolinja

5

3

-2

Rap-musiikkilinja

14

15

+1

Rap-musiikin jatkolinja

1

0

-1

Valokuvauskoulutus

7

5

-2

Yhteensä

99

56

-43

 

Vähäisen lukuvuoden 2025-2026 opiskelijamäärän johdosta Voionmaan kaikkien linjojen hakuaikaa on jatkettu 31.8.2025 asti. Lisäksi linjojen markkinointitoimenpiteitä on lisätty jatkohaun yhteydessä elokuussa opiskelijamäärän kasvattamiseksi.

Sasky Voionmaan kansanopiston järjestämä opetus on opiskelijoille maksullista koulutusta, ja kyse on ei-tutkintoon johtavasta koulutuksesta, mikä osaltaan voi vaikuttaa opiskelijaksi hakeutumiseen. Lisäksi maan hallituksen tekemät säästötoimenpiteet koskien aikuiskoulutustuen lakkauttamista ja opiskelijoiden asumislisän muutosta voivat osaltaan vaikuttaa opiskelijamäärien kehitykseen.

Sasky Voionmaan kansanopiston talous

Talousarvion 2025 mukaan Sasky Voionmaan kansanopiston toimintatuotot vuodelle 2025 ovat 1.062.714 euroa ja toimintakulut -997.714 euroa, jolloin toimintakatteeksi muodostuu 65.000 euroa. Kesäkuun lopun tilanteessa (1.1.2025-30.6.2025) Voionmaan kansanopiston tilikauden toteuma on toimintatuottojen osalta 566.933,01 euroa (53,3 %) ja toimintakulujen osalta -603.494,33 euroa (60,5 %). Toimintatuottojen ja -kulujen erotuksena syntyvä toimintakate on -36.561,32 euroa (-56,2 %). Tasaisen vauhdin perusteella toimintakatteen toteuman pitäisi olla +32.500 euroa.

Sasky Voionmaan kansanopiston tasaisen vauhdin ennustetta on tarkennettu niiden yksittäisten erien osalta, joiden arvioidaan toteutuvan tasaisesta vauhdista poikkeavalla tavalla. Korjatun ennusteen perusteella tilikauden toimintakatteen toteuma ennen vyörytyseriä on noin -85.000 euroa. Sasky Voionmaan kansanopistolle vyörytetään kustannuksia vahvistetun opiskelijaviikkomäärän 3.732 perusteella, mutta opiskelijaviikkokertymän arvioidaan asettuvan vuonna 2025 tätä pienemmäksi. Arvioitujen vyörytyserien jälkeen Voionmaan kansanopiston vuoden 2025 tulos on muodostumassa selvästi alijäämäiseksi.

Sasky Voionmaan kansanopiston valtionosuusrahoitus vuodelle 2025 on vahvistetun opiskelijaviikkomäärän 3.732 perusteella 656.615 euroa (TA 603.714 euroa). Vähäisen opiskelijamäärän johdosta valtionosuusrahoitus tulee pienemään entisestään vuodesta 2026 alkaen. Rahoitus pienenee olennaisesti suhteessa kuluvaan vuoteen.

Sasky Voionmaan kansanopiston henkilöstö

Sasky Voionmaan kansanopistolla toimii yhteensä yhdeksän työntekijää, joista seitsemän on opetushenkilöstöä. Henkilöstö on siirtynyt Saskyyn 31.12.2024 voimassa olleiden työsuhdetta koskevien ehtojen mukaisesti. Järjestöt ovat erikseen sopineet kunta-alan virka- ja työehtosopimusten noudattamisesta siirtyneeseen henkilöstöön heti liikkeenluovutuksen hetkestä 1.1.2025 alkaen. Opetushenkilöstön työsopimusten ehtojen mukainen työaika perustuu täysimääräiseen opetukseen sekä riittävään opiskelijamäärään.

Yhteistoimintaneuvottelun käynnistäminen

Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta on tällä hetkellä taloudellisesti tappiollista ja opiskelijamäärät ovat vähäisiä. Tämä edellyttää koko Sasky Voionmaan kansanopistoa koskevan toiminnan tarkastelua.

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa kunnassa ja hyvinvointialueella. Edellä mainittua lakia sovelletaan työnantajan ja henkilöstön väliseen yhteistoimintaan kunnassa, kuntayhtymässä, hyvinvointialueella ja hyvinvointiyhtymässä.

Yhteistoiminnan tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa osallistua kuntayhtymän toiminnan kehittämiseen sekä antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun sekä samalla edistää kuntayhtymän palvelutuotannon tuloksellisuutta ja henkilöstön työelämän laatua.

Yhteistoimintalain 4 §:ssä todetaan yhteistoimintamenettelyssä käsiteltävät asiat. Yhteistoimintalain 4 § mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kuntayhtymän palvelurakenteessa sekä taloudellista ja tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.

Yhtymähallitukselle ehdotetaan, että se tekee päätöksen käynnistää koko Sasky Voionmaan kansanopiston henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelujen perusteista on kerrottu Voionmaan henkilöstölle 25.8.2025 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Lisäksi kokonaisuudesta on keskusteltu henkilöstöä edustavien pääluottamusedustajien kanssa.

Vaikutukset ja vaihtoehdot

Sasky Voionmaan kansanopiston opiskelijamäärä ja toiminnan laajuus vaihtelevat vuosittain. Opiskelijamäärän vähäisyys vaikuttaa merkittävästi toiminnan kannattavuuteen sekä vakituisen ja kokoaikaisen henkilöstön tarpeeseen. Merkittävintä alijäämää tuottavat syyt Sasky Voionmaan kansanopiston toiminnassa liittyvät opetustiloihin sekä henkilöstörakenteeseen. Toimintakate ei riitä kattamaan toiminnan ylläpitämisestä aiheutuvia henkilöstö- ja vuokrakuluja. Osana yhteistoimintalain (4 §) mukaisia yhteistoimintaneuvotteluita käsitellään toiminnan sopeuttamista koskevia vaihtoehtoisia ratkaisuja ja niiden vaikutuksia.

Työnantajan on harkittava toiminnan sopeuttamiseksi toiminnan siirtämistä osaksi Saskyn muita tiloja, henkilöstön osa-aikaistamista, toiminnan osittaista alasajoa sekä koko toiminnan alasajoa. Toiminnan siirto muihin tiloihin edellyttäisi laajoja tilamuutoksia ja lisäinvestointeja sekä muun tilojen käytön uudelleenorganisointia. Harkittavat muutokset voisivat johtaa enintään yhdeksän henkilön palvelussuhteiden olennaisten ehtojen muutoksiin, palvelussuhteen osa-aikaistamiseen tai palvelussuhteen päättämiseen. Henkilöstön edustajien kanssa on tarkoituksenmukaista käydä mahdollisimman laajaa sekä tiivistä vuoropuhelua siitä, miten asiassa päästään mahdollisimman kestäviin tuloksiin.

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

 

Yhtymähallitus 18.09.2025 § 136

Valmistelija Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, yleissivistävän koulutuksen johtaja Pekka Simberg, vt. rehtori, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Ville Koppanen, hallintojohtaja Jukka Tapiola ja henkilöstöpäällikkö Sanni Romo

Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi

Päätös Yhtymähallitus päätti

- todeta, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 2.9.-15.9.2025 ja saatu päätökseen

- hyväksyä yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta perustelutekstissä todetun työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä

- antaa oikeuden kuntayhtymäjohtajalle neuvotella mahdollisesta Sasky Voionmaan kansanopiston siirrosta toisen ylläpitäjän järjestettäväksi edellyttäen, että mahdollisesta fuusiosta ei aiheudu merkittäviä taloudellisia menetyksiä SASKY koulutuskuntayhtymälle 1.7.2026 alkaen

- todeta, että yhtymähallituksen päätöksen mukaiset toimenpiteet toimeenpannaan hallintosäännön mukaisin toimivaltuuksin.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää:

- todeta, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 2.9.-15.9.2025 ja saatu päätökseen

- hyväksyä yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta perustelutekstissä todetun työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä

- todeta, että yhtymähallituksen päätöksen mukaiset toimenpiteet toimeenpannaan hallintosäännön mukaisin toimivaltuuksin.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Esittelijä Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti

Kokouskäsittely Tämän pykälän esittelyn ajan paikalla olivat yleissivistävän koulutuksen johtaja Pekka Simberg, vt. rehtori vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus Ville Koppanen, henkilöstöpäällikkö Sanni Romo ja pääluottamusedustaja Arto Anetjärvi OAJ, JUKO ry  klo 16.04-16.34 ja poistuivat ennen päätöksentekoa.

Ville Kartaslammi saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.05.

Linda Lähdeniemi saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.12.

Pirjo Raunio saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.16.

Asian esittelijä kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti muutti esityslistalla olleita asian perusteluita ja päätösehdotusta. Esittelijä muutti asian perustelujen kolmanneksi viimeisen kappaleen seuraavasti:

Alkuperäinen teksti:

"Vuoden 2026 talousarvioehdotus yhtymäkokoukselle laaditaan siten, että Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta lakkaa 30.6.2026."

Muutettu teksti:

"Pääluottamusedustajien kanssa on käyty 18.9.2025 neuvottelu, jossa on yhteistoiminnallisesti käsitelty myöhemmin toteutettavaa mahdollista Sasky Voionmaan kansanopistoa koskevaa fuusioneuvottelua. Vuoden 2026 talousarvioehdotus yhtymäkokoukselle laaditaan siten, että Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta lakkaa esityksen mukaisesti 30.6.2026 SASKY koulutuskuntayhtymän ylläpitämänä. Yhtymähallitus antaa kuntayhtymäjohtajalle oikeuden neuvotella mahdollisesta Sasky Voionmaan kansanopiston siirrosta toisen ylläpitäjän järjestettäväksi edellyttäen, että mahdollisesta fuusiosta ei aiheudu merkittäviä taloudellisia menetyksiä SASKY koulutuskuntayhtymälle 1.7.2026 alkaen."

Lisäksi esittelijä muutti päätösehdotuksen seuraavaksi:

"Yhtymähallitus päättää:

- todeta, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 2.9.-15.9.2025 ja saatu päätökseen

- hyväksyä yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta perustelutekstissä todetun työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä

- antaa oikeuden kuntayhtymäjohtajalle neuvotella mahdollisesta Sasky Voionmaan kansanopiston siirrosta toisen ylläpitäjän järjestettäväksi edellyttäen, että mahdollisesta fuusiosta ei aiheudu merkittäviä taloudellisia menetyksiä SASKY koulutuskuntayhtymälle 1.7.2026 alkaen

- todeta, että yhtymähallituksen päätöksen mukaiset toimenpiteet toimeenpannaan hallintosäännön mukaisin toimivaltuuksin.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa."

Puheenjohtaja totesi näin päivitettyjen perustelujen ja päätösehdotuksen olevan päätöksenteon pohjana.

Perustelut Yhtymähallitus päätti 28.8.2025 § 121 käynnistää Sasky Voionmaan kansanopiston henkilöstöä koskevat yhteistoimintalain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut. Hallintosäännön 17 §:n 7-kohdan mukaan yhtymähallituksen tehtävänä on vastata koko kuntayhtymää koskevasta yhteistoimintamenettelystä. Saman pykälän 29-kohdan mukaan yhtymähallituksen tehtävänä on tehdä ratkaisu asiasta, jonka osalta päätösvallasta ei ole tarkasti säädetty.

Yhteistoimintamenettelyn perusteet

Sasky Voionmaan kansanopiston opintolinjojen hakijamäärät ja hyväksytyt opiskelijamäärät lukuvuodelle 2025-2026 ovat olleet vähäiset, ja pudonneet merkittävästi lukuvuoden 2024-2025 tilanteesta. Lukuvuonna 2024-2025 päättötodistuksen saaneita opiskelijoita oli yhteensä 99 opiskelijaa. Lukuvuodelle 2025-2026 hyväksyttyjen opiskelijoiden määrä on ollut yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämishetkellä 56 opiskelijaa, ja opiskelijamäärä on tästä pudonnut vielä yhdellä opiskelijalla. Lukuvuodelle 2025-2026 hyväksyttyjen opiskelijoiden määrä on yhteensä 55 opiskelijaa (15.9.2025).

Talousarvion 2025 mukaan Sasky Voionmaan kansanopiston toimintatuotot vuodelle 2025 ovat 1.062.714 euroa ja toimintakulut -997.714 euroa, jolloin toimintakatteeksi muodostuu 65.000 euroa. Elokuun lopun tilanteessa (1.1.2025-31.8.2025) Voionmaan kansanopiston tilikauden toteuma on toimintatuottojen osalta 731.496 euroa (68,8 %) ja toimintakulujen osalta -803.312 euroa (80,5 %). Toimintatuottojen ja -kulujen erotuksena syntyvä toimintakate on -71.816 euroa (-110,5 %). Tasaisen vauhdin perusteella toimintakatteen toteuman pitäisi olla +43.333 euroa. Sasky Voionmaan kansanopiston elokuun toteumaan on 11.9.2025 mennessä kirjattuna suurimmat erät, mutta merkitykseltään vähäisempiä eriä voi vielä tulla.

Alkusyksyn 2025 aikana Sasky Voionmaan kansanopiston tasaisen vauhdin ennustetta on tarkennettu niiden yksittäisten erien osalta, joiden arvioidaan toteutuvan tasaisesta vauhdista poikkeavalla tavalla. Korjatun ennusteen perusteella tilikauden toimintakatteen toteuma ennen vyörytyseriä on noin -85.000 euroa. Sasky Voionmaan kansanopistolle vyörytetään kustannuksia vahvistetun opiskelijaviikkomäärän 3.732 perusteella, mutta opiskelijaviikkokertymän arvioidaan asettuvan vuonna 2025 tätä pienemmäksi. Arvioitujen vyörytyserien jälkeen Voionmaan kansanopiston vuoden 2025 tulos on muodostumassa selvästi alijäämäiseksi.

Sasky Voionmaan kansanopiston valtionosuusrahoitus vuodelle 2025 on vahvistetun opiskelijaviikkomäärän 3.732 perusteella 656.615 euroa (TA 603.714 euroa). Vähäisen opiskelijamäärän johdosta valtionosuusrahoitus tulee pienemään entisestään vuodesta 2026 alkaen. Rahoitus pienenee olennaisesti suhteessa kuluvaan vuoteen.

Sasky Voionmaan kansanopiston heikko taloudellinen tilanne tulee vaikuttamaan siihen, että yleissivistävän koulutuksen tulosalue ei tule pääsemään sille vuodelle 2025 asetettuun toimintakatetavoitteeseen ilman talousarviomuutosta. Tästä johtuen yleissivistävän koulutuksen tulosalueen osalta tullaan esittämään talousarviomuutosta yhtymähallituksen kautta edelleen marraskuussa kokoontuvan yhtymäkokouksen päätettäväksi. Talousarviomuutosta koskeva esitys valmistellaan yhtymähallituksen lokakuun kokoukseen.

Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta on taloudellisesti tappiollista, eivätkä valtionosuusrahoitus ja toiminnasta saatavat muut tuotot riitä toiminnasta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

Yhteistoimintaneuvotteluiden kulku

Yhtymähallituksen päätöksen 28.8.2025 § 121 mukaisesti SASKY koulutuskuntayhtymässä on käyty työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut koskien Sasky Voionmaan kansanopistoa. Työnantajan kirjallinen neuvotteluesitys annettiin 28.8.2025. Neuvottelukertoja pidettiin yhteensä kaksi. Aloitusneuvottelu pidettiin 2.9.2025 ja toinen neuvottelu, joka oli samalla päätösneuvottelu, pidettiin 15.9.2025. Neuvotteluja käytiin yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla 14 päivän ajan niiden alkamisesta lukien.

Työnantajan katsoo, että suunniteltuja muutoksia sekä niihin liittyviä perusteluita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja on neuvoteltu yhteistoimintalain mukaisesti hyvässä vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.

Yhteistoimintaneuvotteluissa on käsitelty vaihtoehtoina toiminnan siirtämistä uusiin tiloihin Tampereella, toiminnan siirtämistä uusiin tiloihin Tampereen ulkopuolelle, toiminnan osittaista supistamista ja koko Sasky Voionmaan kansanopiston toiminnan lakkauttamista lukuvuoden 2025-2026 päätyttyä.

Sasky Voionmaan kansanopiston voimassa oleva järjestämislupa on Tampereella. Sasky Voionmaan kansanopiston nykyisen vuokratilan vuokrasopimus Tampereella on irtisanottu päättymään kesäkuussa 2026. Saskylle on alustavasti tarjottu mahdollisuutta jatkaa kyseistä vuokrasopimusta, mutta korkeiden vuokrakustannusten takia tämä ei ole toiminnan ja talouden näkökulmasta mahdollista. SASKY koulutuskuntayhtymällä ei ole Tampereella sellaisia tiloja, joihin kansanopiston toiminta voitaisiin sellaisenaan siirtää. Lisäksi kansanopiston vähentynyt opiskelijamäärä ja Tampereen alueen vuokrataso eivät mahdollista kansanopistotoiminnan järjestämistä kustannustehokkaalla tavalla.

Sasky Voionmaan kansanopiston siirtäminen uusiin tiloihin Tampereen ulkopuolelle edellyttäisi kansanopistokoulutukseen liittyvän järjestämisluvan muutosta. Järjestämisluvan muutos edellyttäisi sen hakemista Opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä OKM:n myönteistä päätöstä. Neuvotteluiden yhteydessä Sasky Voionmaan kansanopiston toiminnan siirtämistä Saskyn nykyisiin tiloihin Tampereen ulkopuolelle ei ole nähty taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattavana vaihtoehtona. Saskyllä ei ole sellaisia tiloja, joihin toiminnan siirtäminen sellaisenaan ilman lisäinvestointeja olisi mahdollista. Lisäksi vuokratilojen hankkiminen Tampereen ulkopuolelta ei takaa sitä, että kansanopiston opiskelijamäärät kehittyisivät jatkossa positiivisesti.

Yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltynä vaihtoehtona toiminnan osittaisella alasajolla eli yksittäisten linjojen mahdollisella lakkauttamisella tai henkilöstön työajan osa-aikaistamisella ei katsottu saavutettavan riittäviä säästötoimenpiteitä koko toiminnan sopeuttamiseksi.

Yhteistoimintaneuvotteluissa on käsitelty tarkemmalla tasolla henkilöstön edustajien kanssa työnantajan harkitsemia vaihtoehtoja sekä niihin mahdollisesti liittyviä toimenpiteitä, vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Sasky Voionmaan kansanopistoa koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden aikana harkittavista vaihtoehdoista sekä työnantajan esittämästä toiminnan alasajosta saavutettiin yksimielisyys neuvotteluiden kestäessä. Neuvottelut päättyivät kuitenkin erimielisinä, sillä työnantaja ja henkilöstön edustajat eivät olleet yksimielisiä työnantajan esittämistä lukuvuoden aikana mahdollisesti toteutettavista kansanopistolinjojen lakkauttamisista sekä tästä mahdollisesti aiheutuvista henkilöstövaikutuksista.

Työllistymistä edistävää toimintasuunnitelmaa ei ole laadittu tai käsitelty, koska harkittavat toimenpiteet koskevat yhteensä yhdeksää (9) työntekijää tai viranhaltijaa.

Yhteistoimintaneuvotteluiden tulos

Käytyjen yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta esitetään kokonaisuudessaan lopetettavaksi lukuvuoden 2025-2026 jälkeen, eikä uutta opiskelijahakua enää avata lukuvuodelle 2026-2027. Lisäksi työnantajan esityksenä on, että mikäli kansanopistolinjan opiskelijamäärä on kolme (3) tai vähemmän yhteistoimintaneuvotteluiden päätyttyä tai myöhemmin kesken lukuvuoden, kyseinen linja lopetetaan nopeutetusti.

Yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksena työnantajan esitykseen sisältyy henkilötyövuosivähennyksiä enintään yhdeksän (9) henkilötyövuotta 30.6.2026 mennessä. Osa henkilötyövuosivähennyksistä kohdistuu vuodelle 2025.

Uudelleensijoitusvelvoitteen perusteella työnantaja kartoittaa työntekijän tai viranhaltijan aiempaa osaamista, koulutusta ja työkokemusta vastaavat tai kohtuudella koulutettavat uudet tehtävät, ja tarjoaa niitä vaihtoehtona irtisanomiselle mahdollisuuksien mukaan. Palvelussuhde voi päättyä, mikäli työnantajalla ei ole tarjota työntekijälle tai viranhaltijalle vaihtoehtona irtisanomiselle uutta tehtävää tai henkilö ei suostu uusiin esitettäviin muutoksiin tai ota vastaan uutta tarjottavaa tehtävää uusien ehtojen mukaisesti.

Pääluottamusedustajien kanssa on käyty 18.9.2025 neuvottelu, jossa on yhteistoiminnallisesti käsitelty myöhemmin toteutettavaa mahdollista Sasky Voionmaan kansanopistoa koskevaa fuusioneuvottelua. Vuoden 2026 talousarvioehdotus yhtymäkokoukselle laaditaan siten, että Sasky Voionmaan kansanopiston toiminta lakkaa esityksen mukaisesti 30.6.2026 SASKY koulutuskuntayhtymän ylläpitämänä. Yhtymähallitus antaa kuntayhtymäjohtajalle oikeuden neuvotella mahdollisesta Sasky Voionmaan kansanopiston siirrosta toisen ylläpitäjän järjestettäväksi edellyttäen, että mahdollisesta fuusiosta ei aiheudu merkittäviä taloudellisia menetyksiä SASKY koulutuskuntayhtymälle 1.7.2026 alkaen.

Hallintosäännön 11 §:n mukaan tulosalueiden jakamisesta tulosyksiköihin päättää yhtymähallitus.

Yhteistoimintaneuvotteluiden neuvottelumateriaalit ovat esityslistan oheismateriaalina yhtymähallitukselle päätöksenteon tueksi.

Tiedoksi Kuntayhtymäjohtaja, yleissivistävän koulutuksen johtaja, hallintojohtaja, henkilöstöpäällikkö

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus