RSS-linkki
Kokousasiat:https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sasky.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.06.2025/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisut Tampereella
376/10.00.00/2025
Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi
Päätös Asia merkittiin tiedoksi ja palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunkien ja kuntien hallitusten edustajille ja kunnanjohtajille järjestetään seminaari SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuista Tampereella.
Päätösehdotus Yhtymähallitus esittää yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous merkitsee Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston tulevaisuuden kiinteistöratkaisuja koskevan asian tiedoksi ja linjaa, että Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston tulevaisuuden kiinteistöratkaisujen valmistelussa edetään perusteluissa esitetyn mukaisesti.
Kokouskäsittely Keskustelun kuluessa Timo Mäkelä ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti:
Asia merkitään tiedoksi ja palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunkien ja kuntien hallitusten edustajille ja kunnanjohtajille järjestetään seminaari SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuista Tampereella.
Kannatus: Matti Äijö
Puheenjohtaja tiedusteli yhtymäkokoukselta voidaanko Mäkelän tekemä palautusehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi yhtymäkokouksen hyväksyneen sen yksimielisesti.
Maria Jokinen poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:33.
Perustelut Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA) toimii tällä hetkellä Tampereella kolmessa eri toimipisteessä, joista kahdessa Sasky on vuokralla. Saskyn omistamassa Haapasen huvilan kiinteistössä järjestetään tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto-opetusta, jossa opiskelijoita on 116. Lisäksi Sasky on vuokralla Tampereella Koulukatu 18 kiinteistössä, jossa järjestetään seuraavia tutkintokoulutuksia: liiketoiminnan perustutkinto (156 opiskelijaa, josta kv-tilauskoulutusta 24), matkailualan perustutkinto (49 opiskelijaa), elintarvikealan perustutkinto (32 opiskelijaa), ravintola- ja catering-alan perustutkinto (70 opiskelijaa, josta kv-tilauskoulutusta 31), puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (6 opiskelijaa) sekä TUVA-tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (24 opiskelijaa). Lisäksi Kehräsaaren vuokrakiinteistössä järjestetään sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutusta (104 opiskelijaa, josta kv-tilauskoulutusta 20).
Saskyn omistamaan YO-talon kiinteistöön on remontin valmistumisen jälkeen tulossa kauneudenhoitoalan opetustoimintaa.
Sasky Tampereen palvelualan ammattiopistossa opiskelee tällä hetkellä yhteensä 557 opiskelijaa ja kiinteistöjen vuokrakulut ovat noin 500.000 euroa vuodessa.
Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston toimitiloja on edelleen kehitettävä vastaamaan opetuksen tulevaisuuden tarpeita, ja Tampereella sijaitsevien kiinteistöjen tilahaasteisiin etsitään aktiivisesti ratkaisua.
Sasky tulee jatkossakin toimimaan Tampereella ns. keskusta-alueen oppilaitoksena, ja tavoitteena on hankkia vähintään 3000-4000m2 kiinteistö, johon sijoitettaisiin kaikki Saskyn nykyisin vuokrakiinteistöissä olevat toiminnot mukaan lukien Aiko Academylle tilauksesta järjestettävät koulutukset. Hankittavan kiinteistön tulisi sijoittua Tampereen keskusta-alueelle välille rautatieasema-Pyynikki, jolloin se palvelisi samalla parhaiten Haapasen huvilan ja YO-talon opiskelijoita toimivalla etäisyydellä.
Alustavan kustannusarvion liikkuessa noin 9.000.000 euron-14.000.000 euron välillä, olisi tarkoituksenmukaista perustaa kiinteistöosakeyhtiö sopivan yhteistyötahon kanssa tai yksin. Saskyn omistusosuus kiinteistöosakeyhtiöstä olisi 51-100%. Näin toimimalla pystytään takaamaan toiminnan läpinäkyvyys sekä kustannusten hallinta. Hankittava kiinteistö tulisi toimimaan Saskyn Tampereen oppilaitosten keskuspaikkana, jossa järjestettäisiin mm. kaikkien Saskyn Tampereen oppilaitosten opiskelijoiden ruokailu ja opiskelijahuolto. Lisäksi Voionmaa kansanopiston tilaratkaisuja selvitetään mahdollisen kiinteistöhankinnan yhteydessä. Voionmaan kansanopiston vuokrakustannukset ovat noin 500.000 euroa vuodessa.
Jotta Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston tulevaisuuden kiinteistöratkaisujen valmistelussa päästään etenemään, tulee yhtymäkokouksen periaatetasolla linjata Saskyn Tampereella sijaitseviin kiinteistöratkaisuihin liittyvää omistamista ja vuokraamista. Valmistelun edetessä asiaa koskevat päätökset tuodaan normaalin päätöksentekoprosessin mukaisesti päätettäväksi toimivaltaisille toimielimille.
SASKY koulutuskuntayhtymän Tampereen tilaratkaisuja koskeva asia on ollut esillä Saskyn omistajakuntien kuntajohtajatapaamisessa. Asiaa on käsitelty Saskyn rakennustoimikunnassa 8.5.2025.
Tiedoksi Kuntayhtymäjohtaja, hallintojohtaja, Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston rehtori, kiinteistöpäällikkö
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Yhtymähallitus 25.06.2025 § 90
Valmistelija Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti
Lisätietoja antaa Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, puh. 050 340 6221, antti.lahti@sasky.fi
Päätös Yhtymähallitus keskusteli asiasta ja merkitsi asian tiedoksi.
Yhtymähallitus päätti kutsua omistajakuntien ja -kaupunkien hallitusten edustajat (2-4 hallituksen edustajaa/kunta) sekä kuntajohtajat 25.8.2025 järjestettävään seminaarin, jossa käsitellään SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuja Tampereella.
Päätösehdotus Yhtymähallitus keskustelee asiasta ja merkitsee asian tiedoksi.
Yhtymähallitus kutsuu omistajakuntien ja -kaupunkien hallitusten edustajat (2-4 hallituksen edustajaa/kunta) sekä kuntajohtajat 25.8.2025 järjestettävään seminaarin, jossa käsitellään SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuja Tampereella.
Esittelijä Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti
Kokouskäsittely Tämän pykälän esittelyn ajan paikalla olivat ammatillisen koulutuksen johtaja Anna-Leena Kivipuro, kiinteistöpäällikkö Pertti Jalonen, talouspäällikkö Aki Kärki, vt. rehtori Ville Koppanen, apulaisrehtori Mervi Ylitalo ja koulutuspäällikkö Riikka Halmevuo klo 16.31-17.52 sekä rehtori Nina Luukkainen klo 16.31-17.50.
Perustelut Yhtymäkokous käsitteli kokouksessaan 12.6.2025 § 9 Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston tulevaisuuden kiinteistöratkaisuja, ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Samassa yhteydessä yhtymäkokous päätti, että kaupunkien ja kuntien hallitusten edustajille ja kunnanjohtajille järjestetään seminaari SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuista Tampereella.
Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto
Tampereen palvelualan ammattiopisto fuusioitui SASKY koulutuskuntayhtymään vuonna 2017, jolloin Sasky otti tehtäväkseen huolehtia ko. oppilaitoksesta ja sen kehittämisestä. Tampereen kaupunki kuuluu Saskyn ensisijaiseen toiminta- ja järjestämisalueeseen. Pirkanmaan ja erityisesti Tampereen väestöpohja on kasvava, ja se vaikuttaa positiiviesti myös opiskelijamäärien kehitykseen tulevaisuudessa. Koulutuksen järjestäminen Tampereella tukee koko SASKY koulutuskuntayhtymää ja sen omistajia pidemmällä aikajänteellä.
Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto (TPA) toimii tällä hetkellä Tampereella kolmessa eri toimipisteessä, joista kahdessa Sasky on vuokralla. Sasky on vuokralla ja järjestää ammatillista koulutusta Koulukatu 18 kiinteistössä ja Kehräsaaressa. Lisäksi Sasky järjestää ammatillista koulutusta Tampereella omistamassaan Haapasen huvilan kiinteistössä. Sasky omistaa Tampereella Yo-talon kiinteistön, jota remontoidaan ja jossa tullaan jatkossa järjestämään ammatillista koulutusta.
Saskyn vuokrasopimus Koulukatu 18 kiinteistöön on päättymässä kesällä 2026. Sasky Tampereen palvelualan ammattiopiston opiskelijaprofiili on moninaistunut vuodesta 2017, eivätkä nykyiset tilat enää vastaa eri koulutusalojen tarpeisiin tilojen huonon muunneltavuuden vuoksi.
Sasky järjestää Kehräsaaren vuokrakiinteistössä sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutusta ja Saskyllä on Kehräsaareen voimassa oleva vuokrasopimus kesään 2030 asti.
Sasky Tampereen palvelualan ammattiopistossa opiskelee tällä hetkellä yhteensä 557 opiskelijaa ja kiinteistöjen vuokrakulut ovat noin 500.000 euroa vuodessa.
Sasky on pitkään ja aktiivisesti pyrkinyt edistämään Tampereen tilaratkaisuasiaa käymällä muun muassa keskusteluja Tampereen talouskoulusäätiön kanssa mahdollisen kiinteistöosakeyhtiön perustamisen selvittämiseksi v. 2019 sekä jättänyt ko. kiinteistöstä ostotarjouksen syksyllä 2024, joka ei edennyt kauppaan asti. Lisäksi Sasky sai kiinteistöstä vastatarjouksen, jota ei hyväksytty. Lisäksi Sasky jätti vuoden 2024 lopulla Tampereella sijaitsevasta nk. kulkutautisairaalan kiinteistöstä ehdollisen tarjouksen, jota ei hyväksytty. Lisäksi Sasky on tarkastellut mahdollisuutta laajentaa Kehräsaaren tilojen vuokrausta.
Sasky Voionmaan kansanopisto
Voionmaan koulutuskeskuksen toiminta sekä Kiljavan opiston ammatillinen koulutus siirtyi Saskylle 1.1.2025 alkaen. Fuusion yhteydessä vuoden 2024 tavoitteellinen opiskelijavuosimäärä (Kiljavan opisto) 70 siirtyi Saskylle. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi SASKY koulutuskuntayhtymälle 220.000 euroa ammatillisen koulutuksen järjestäjien yhdistymisen tukemiseen koskien Kiljavan opiston ammatillisen koulutuksen yhdistymistä SASKY koulutuskuntayhtymään.
Sasky Voionmaan kansanopisto on yleissivistävä, vapaata sivistystyötä tarjoava oppilaitos, joka järjestää koulutusta vuokratiloissa Tampereen yliopiston Keskustakampuksen TietoPinni-rakennuksessa. Voionmaan vuokrasopimus on päättymässä kesällä 2026 ja vuokrasopimusta voidaan jatkaa enintään vuoden 2026 loppuun. Sasky Voionmaan kansanopiston vuokrakustannukset ovat noin 500.000 euroa vuodessa.
Ratkaisuvaihtoehdot
Sasky tulee jatkossakin toimimaan Tampereella ns. keskusta-alueen oppilaitoksena, ja tavoitteena on hankkia vähintään 3000-4000m2 kiinteistö, johon sijoitettaisiin kaikki Saskyn nykyisin vuokrakiinteistöissä olevat toiminnot mukaan lukien Aiko Academylle tilauksesta järjestettävät koulutukset. Hankittavan kiinteistön tulisi sijoittua Tampereen keskusta-alueelle, jolloin se palvelisi samalla parhaiten Haapasen huvilan ja Yo-talon opiskelijoita toimivalla etäisyydellä. Näin saavutettaisiin synergiaetuja mm. ruokailumahdollisuuksien, opintotoimiston sijainnin sekä opiskelijahuoltopalveluiden osalta.
Alustavan kustannusarvion liikkuessa noin 9.000.000 euron-14.000.000 euron välillä, olisi tarkoituksenmukaista perustaa kiinteistöosakeyhtiö sopivan yhteistyötahon kanssa tai yksin. Saskyn omistusosuus kiinteistöosakeyhtiöstä olisi 51-100%. Näin toimimalla pystytään takaamaan toiminnan läpinäkyvyys sekä kustannusten hallinta. Hankittava kiinteistö tulisi toimimaan Saskyn Tampereen oppilaitosten keskuspaikkana.
SASKY koulutuskuntayhtymän Tampereen tilaratkaisuja koskeva asia on ollut esillä Saskyn omistajakuntien kuntajohtajatapaamisessa. Lisäksi asiaa on käsitelty Saskyn rakennustoimikunnassa 8.5.2025, yhtymähallituksessa 22.5.2025 ja viimeisimpänä yhtymäkokouksessa 12.6.2025, josta asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.
SASKY koulutuskuntayhtymän tulee löytää tilojen näkökulmasta kestävä, toimiva ja pitkäaikainen ratkaisu opetuksen järjestämiseen Tampereella.
SASKY koulutuskuntayhtymän tulevaisuuden kiinteistöratkaisuja Tampereella koskeva materiaali eri vaihtoehtoineen esitellään yhtymähallituksen kokouksessa.
Tiedoksi Kuntayhtymäjohtaja, ammatillisen koulutuksen johtaja, kiinteistöpäällikkö, hallintojohtaja
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |